Hyvä
"Ihan kuin aivotoiminta ja keskittyminen olis parempaa, kun tätä käyttänyt😁 Olen kuureina ottanut."

Neuroglandin fortessa vaikuttava resveratroli on useissa kasveissa esiintyvä fenoliyhdiste, jota on erityisesti punaisissa ja sinisissä rypäleissä sekä puolukoissa, mustikoissa sekä karpaloissa.
Neuroglandin sisältää myös runsaasti rasvaliukoista E-vitamiinia. E-vitamiini toimii elimistössä antioksidanttina edistäen solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
Annostus pakkauksen ohjeen mukaan (2 kpl päivässä). Huomaathan ystävällisesti, että ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Tiedäthän myös sen, että tämäkään tuote ei tokikaan korvaa monipuolista ruokavaliota eikä muita terveellisiä elämäntapoja. Säilytäthän visusti tämän tuotteen pienen lasten ulottumattomissa.
Riisitärkkelys (täyteaine), neurolipidijauhe (eläinlesitiiniuute [Suomi], maltodekstriini, hapettumisenestoaineet [askorbiinihappo, alfatokoferoli, kolekalsiferoli]), fosfatidyyliseriini (soijalesitiinistä), E-vitamiini (dl-alfatokoferoli, maissitärkkelys), resveratroliuute (Polygonum cuspidatum), kapseli (hydroksipropyylimetyyliselluloosa, gellaanikumi).
Risstärkelse (fyllnadsmedel), neurolipidpulver (djurlecitinextrakt [Finland], maltodextrin, antioxidanter [askorbinsyra, alfa-tokoferol, kolekalciferol]), fosfatidylserin (från sojalecitin), vitamin E (dl-alfa-tokoferol, majsstärkelse), resveratrol extrakt (Polygonum cuspidatum), kapsel (hydroxipropylmetylcellulosa, gellangummi).
"
Suositeltava vuorokausiannos (2 kapselia) sisältää:
Neurolipidejä 100 mg**, josta
Fosfatidyylikoliini 21,1 mg
Fosfatidyylietanolamiini(kefaliini) 16 mg
Fosfatidyyliseriini(fosfoseriini) 0,41 mg
Sfingomyeliini 1,91 mg
Serebrosidit 1,8 mg
Kardiolipiini 1,72 mg
Fosfatidyyliseriiniä 20 mg**
Resveratrolia 80,4 mg **
E-vitamiinia 50 mg (417 %*)
*% päivittäisen saannin vertailuarvosta
**saannin vertailuarvoa ei määritetty"
Rekommenderad daglig dos (2 kapslar) innehåller:
Neurolipider 100 mg**
varav:
Fosfatidylkolin 21,1 mg
Fosfatidyletanolamin(cefalin) 16 mg
Fosfatidylserin(fosfoserin) 0,41 mg
Sfingomyelin 1,91 mg
Cerebrosider 1,8 mg
Kardiolipin 1,72 mg
Fosfatidylserin 20 mg**
Resveratrol 80,4 mg**
Vitamin E 50 mg (417 %*)
*% av det dagliga referensintaget
** referensintag är inte bestämd"

Overall rating: 4.571429 / 5 from 7 reviews.
Review topics: [].
"Ihan kuin aivotoiminta ja keskittyminen olis parempaa, kun tätä käyttänyt😁 Olen kuureina ottanut."
"Jalkojen piinaava hermosärky on ollut välillä kokonaan poissa, tai ainakin ilmeentynyt paljon lievempänä."
"Erittäin hyvä"
"Paras tuote muistille, olen käyttänyt muutaman vuoden ja oli ilo huomata jo alussa tuotteen teho."
"Neuroglandin hyvä tuote!"
"Aivojen tueksi long covidin kurimuksessa tämä on hyvä rasvavalmiste, kun elimistö jälleen yrittää parantua hermovaurioista."
"Uudistunut pakkaus on hyvä!"

Tule mukaan
Tiesitkö, että Ruohonjuuren kanta-asiakkaana kerrytät rahanarvoisia etuja jokaisesta ostoksestasi myymälässä sekä verkkokaupassa. Kanta-asiakkaana saat myös ensikäden tietoa uutuuksista, erikoistarjouksia ja kutsun Ruohonjuuren suosittuihin kantisiltoihin.
Lue lisää